|
Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa!
Vanha valokuvaajien sanonta ajalta, jolloin keksittiin trikkikuvat.
Tämä ei trikkikuva vaan Kuhankosken vesivoimala joka löytyy
Laukaalta.
Kuhankosken patoluukku. Luukku on ns. valssipato. Koska on ollut varsinainen "vesikesä"
Luukkua joudutaan pitämään auki ja juoksuttamaan vettä voimalan ohi. "Rahaa valuu hukkaan" sananmukaisesti, jos tuokin vesimäärä
saataisiin turbiineihin ja sähköksi olisi se melkoinen määrä energiaa.
Oikella näkyy entinen uittoränni joka nyttenmmin on muutetu kalaportaiksi
Luukun nostomekanismia. vasemmalla näkyy varsin tukeva ketju,
jolla luukkua nostetaan ja oikella hammastanko, joka kääntää luukkua luukussa olevien hampaitten avulla. Virtaaman suuruus
tiedetään sen perusteella kuinka monenteen hampaaseen luukku on nostettu.
Vähän suttuinen kuva. Tarkoitus on osoittaa miten virtaava vesi "rauhottuu" kun siitä turbiineilla
otetaan voima pois hyötykäyttöön energiaksi. Taustalla on kuohua ja myllerrysta koska vesi virtaa turbiinien ohi vapaana.
Hiukan taskukameraa suurempi kamera. Eli vanha reprokamera.
Reprokameraa käytettiin kirjapainoissa. kameralla kuvattiin alkuperäinen kuva tai piirros siihen kokoon kun se tuli kirjan
sivulle. Kuvasta tehtiin painolaatta. Tätä kuvan kameraa käytettiin karttojen tekoon. Kamera on nähtävillä Killinkoskella
Suomen Valokuvahistoriallisen Yhdistyksen Kamerataivas museossa.
Reprokameran kamera. Kamerassa on sähköllä toimiva suljin.
Koko laitteen paino kameroineen ja varusteineen lähentelee kahta tonnia. Oli melkoinen työ haalata miesvoimin alhaalta parikerrosta
ylemmäksi museon tiloihin vaikka laite oli osina.
Sekakuvat on paluuta menneiseen toimittelin vuosia sitten
ensimäisiä sivujani, joissa oli sama idea eli kuvia ja tarinoita vähän sieltä ja täältä. Sittemmin tuli artikkeli tyyppiset
sivut joista kai kuuluisin oli Remontti sivu jossa käsiteltiin kylppäriremonttia. Minulta jopa kyseltiin remontti neuvoja,
no vastailin minkä taisin.
Kuvat on näille sivuille kuvattu vaihtelevalla kalustolla. Osa digikuvaa osa filmille
kuvattua. Pidän hyvää filmille kuvaava kameraa parhaana kamerana, jotenkin vaan filmille kuvatessa on sitä valokuvaamisen
makua. Tälläkin sivulla kuvat Kuhankoskelta ja kamerataivaasta on filmille kuvattua, kamerana Minolta AF 7000.
Laitetaampa hiukan katoavaa kansan perinnettä kuviin. kerron
myöhemmin miksi se on katoavaa.
Dm7 Kuljetti juhlakansaa Jyväskylästä Savoon Pieksämäelle.
Rata savoon keskisuomesta täytti 90 vuotta. Juna oli aikalailla kansoitettu.
Venetmäen asema. Savon ja Keskisuomen rata täytti 90 vuotta
sen kunniaksi ajeltiin Jyväskylästä Pieksämäelle ja takaisin Juhlajunalla. Takaisin tullessa pysähdyttiin Venetmäellä. Nautittiin
kahvia, pullaa ja hernesoppaa. Asema on yksityisomistuksessa 4 rautatieharrastajaa osti aseman ja kunnostaa sitä alkuperäiseen
kuntoon. Asemahan oli käytössä varsin pitkään. Vasta sitten kun kauko ohjaus junille tuli valmiiksi asemalta loppui toiminta.
Siihen asti asema oli miehitetty. Eli siellä oli junansuorittaja.
Juhlajunana oli Keitelemuseon Dm7 "Lättähattu" Junassa oli
neljä vaunua, kolme moottorivaunua ja yksi liitevaunu. Kuvassa moottorivaunu ovi auki ja ovesta näkyy moottorin koppa. Moottarina
Valmetin valmistama suora kahdeksan sylinterinen diesel. Tehoa 180 hp. Pitää käydessään melkoista meteliä joten ei ihme että
kuskit ajaa mieluummin hiljaisesta päästä. Vaunun molemmissä päissä on ohjauslaitteet.
Matkalaiset. He olivat pukeutuneet ja varustautuneen kuin
lättähatun alkuaikoina. Voisi hyvin kuvitella että he olisivat saapuneet jollain kaukojunalla asemalle ja odottavat paikallisjunaa.
Tunnelmaa lisää pahviset ja vaneriset matka askit voirasioneen ja termospulloineen. Ainot virheet on muovimukit ja kakara
joka kuvittelee että resiina on moottoripyörä.
Venetmäen aseman junansuorittajan toimisto. Toimisto on museoitu
siihen asuun kun toimista asemalla loppui vuonna 2007.
Hernesoppaa lautasella ja maistuu hyvältä Hernesopan voimalla
on rakennettu rautateitä, taloja, teollisuutta ja puolustettu Suomea.
Mutta palataanpa alkuun. Miksi tämä museojuna retkeily on katoavaa kansan perinnettä.
VR ja liikenneministeriö on suuressa viisaudessaan päättäneet että museojunissa pitää olla junankulun valvontalaite JKV vuoden2009
alusta. Laitetta ei saa mistään koska sen valmistus on lopetettu. Viimeiset laitteet on myyty VR:lle. Laitteen hinta jos sen
mistä löytää on 150000 €. No se vie jalat alta harrastelioilta jotka museojuna toimintaa ylläpitää. Laitteen kytkeminen
höyryveturiin on mahdottomuus koska niin tehonsäätö ja jarrut toimii mekaanisesti käsiöhjauksella. Elikkä museojuna toiminta
käytännössä loppuu ja suurella vaivalla kunnostettu kalusto joutuu romu ukon lavalle.
JKV laitehan ei ohjaa junaa vaan jos kuljettaja ei huomaa punaista valoa ja ajaa
läpi valoista, JKV pysäyttää junan. Menetelmällä, tehot pois ja jarrut pohjaan. Samoin käy ylinopeus tapauksessa. Kuljettajan
tehtävä on edelleenkin ajaa junaa opastimista saatavan tiedon mukaan. JKV on varolaite.
Vanha kunnon DDR:n lahja euroopalle, TRABANT. Kori kovalevyä
ja moottorina 2T kone, joka pölläytteli sinistä pahan hajuista katkua ihmisten iloksi.
Austin ja jos en väärin muista tyypiltään A-40 Van. Kaukainen
Mini Van:in esi isä. Huomaa tyylikäs Austin keulakoriste.
Vielä yksi kulkupeli. Morris kuorma auto. Veikkaisin että
jostain 50 luvulta.
Vanhukset oli kokoontuneet Suolahteen.
Tuhmien poikien ja tyttöjen vaunu. Eli vanha vankivaunu. Kylän
lapset pienet leikkiväiset ovat rikkoneet vaunun ikkunoita, joten näemme että ikkunoissa on varsin tukevat verhot. Mattalasin
takaa vanki ei maisemia pystynyt ihailemaan.
Lastaaja patsas Suolahden vanhalla asemalla. Patsas kuvaa
hyvin sitä työtä ja touhua, mitä täällä tehtiin ennen vanhaa. Puuta vietiin Äänekosken tehtaille ja sellua maailmalle. Ratahan
päättyi Suolahteen ja tehtaalle meni yksityinen "Pässin rata" joka oli kapearaiteinen rata.
Katoavaa kansan perinnettä. Esson kilpi Laukaalta. Essot häviää pikkuhiljaa teiden varsilta
ja tilalle tulee ABC:tä tai ST1:sia, siis persoonattamia keskusliikkeiden standardisoimia huoltiksia joiden kahviloissa on
samat mauttomat pullat ja sämpylät. Samat standardi sapuskat. Olipas muuten bensalla hintaa kesällä
Siinä sitten Laukaan Esso, on korjaamoa, pesua, sapuskaa.
kahvia,ruisleipää kahvin kanssa ja vaikka mitä. Täällä on käynyt kahvilla keskisuomalaisia rallin maailman mestareita.
Kuvaan on päässyt Pavenkuvien kameran kuljetin. Se on se valkoinen Volvo 240:nen.
Siistiä mittarikentää.
Kuvaa studiosta. Tämä on mannekiinin työpaikka, Kuvausstudio.
Mannekiinin onneksi käytetään salamavaloa valaisuun. Valoissa on sen verran valoa että kuvaaja näkee miltä valaistus näyttää
kuvassa. Jos käytettäisiin valokuvauslamppuja saattaisi mannekiinin dödö pettää enenaikojaan. Jalustan orren vasemmassa päässä
on varsinainen kamera ja oikessa joku polaroid kamera. Polariod`illa otetulla koekuvalla nähdään miltä kuva näyttää valaistuksen
kannalta. Polaroidin kuvahan kehittyy noin minuutissa, joten nähdään kuva heti. Tämä siis oli aikaa ennen digikuvaa.
Varsinaisena kamerana studiossa on legendaarinen 6x6 120 rullafilmiä
käyttävä Hasselblad 500c. Kamera tuli markkinoille vuonna 1956. Normaaliobjektiivinä 80 millinen Carl zeiss`in objektiivi.
Kamerahan oli yksisilmäinen peilikamera mutta siitä erikoinen että siinä oli keskus suljin objektiivissä. Yleensähän vastaavissa
kameroissa käytetään verhosuljinta peilin takana. Kamerassa on myös vaihtokasetteja jotka voidaan irroittaa kamerasta filmin
valottumatta, joten kohteesta voidaan ottaa väri- tai mustavalkokuva kasettia vaihtamalla. Kameran ja objektiivien hinta oli
siivoton joten niitä osti vain ammattilaiset.
No mikä kumma se tämä sitten on? Sehän on veturin kattila.
Tulipesän luukku alimmaisena. Vesilasit ja valtaventtiilin osa. Taattua kotimaista Tampella laatua. Kattila kuuluu veturiin
Hv3 ja on kunnostuksessa. Toivottavasti veturi 995 nähdään liikkuvan pitkin ratoja.
Veturisepän työpöytä näyttää sekaiselta mutta tarvittava löytyy.
Jos ei muuten niin pienellä manaamisella.
Jaahas joulut on menneet, lapset ovat saaneet lahjaksi
saadut lelut rikottua jne. Mutta oliko kinkku kelvollista? Maistuiko se loppuun syödyltä purkalta? Oliko se sitkeätä lötkyä?
No syöty mikä syöty ja loput heitetty biojätteeksi. Mutta joulu tulee taas uudestaan ja Pavenkuvat antaa tässä ohjetta sitä
seuraavaa kinkkua varten.
Kinkku kannattaa hankkia kaupasta tuossa itsenäisyyspäivan
aikoihin. Kinkku sulatellaan vaikkapa parvekkeella pakkausmuovineen päivineen. Kun kinkku on sitten kokonaan sulanut, poistetaan
muovit ja tehdään 10% suolaliuos johon kinkku upotetaan ja viedään se kinkku suolautumaan kattilassa parvekkeelle. No miksi
ihmeessä näin tehdään? Perustelut tässä.
- Kinkun täytyy sulaa hitaasti.
- Valmiiksi suolatun kinkun suolamaarä on liian pieni
- Varsinkin täällä Vantaan suunnalla on lämpötila ulkona
juuri sopiva kinkun sulattamiseen.
Vihjeitä: Teipatkaa kattilan kansi kiinni etteivat linnut ja oravat pihistä kinkkua
pala kerrallaan.
22.12 otetaan kinkku sisään, kaadetaan suolaliemi pois, huuhdellaan
pintasuolat pois ja annetaan kinkun lämmitä huoneen lämpöön yön aikana. Seuraavan päivänä pistellään kinkku paistopussiin
ja uuniin.
Kinkku on tullut uunista ulos. Kuten kuvasta näkyy, nestettä
ei kinkusta tullut mitenkään liikoja vaan normaalisti. Mittari vipattaa 80 astetta. Yleensä kaikissa hienoissa ohjeissa sanotaan
että lämmön pitäisi olla 72-75 astetta, mutta olen eri mieltä. Noilla asteilla saa aikaan sitä lötkyä. Mureata tulee juuri
80 asteella.
Mittarit ja pussit on poistettu, liemet otettu talteen kastikketta
varten. Verkko kannattaa irroittaa vasta pienen jäähdyttelyn jälkeen. Verkon poiston jälkeen "nyletään" nahka pois. Sitten
se paras hetki kokki leikkaa itselleen maistipalan ja pistelee poskeensa. Väittävät että eräs riemunkiljahdus kuului parin
korttelin päähän.
No kinkku meni tyytyväisiin suihin, eikä ollut purkkaa eikä lötkyä.
Vihje: Jos teillä vielä on kinkua tehkääpä siitä Hernesoppaa
|
